torstai 19. elokuuta 2010

Huonekaluostoksilla

Kävin eilen katsastamassa lähistölle hiljattain avatun suurehkon huonekaluliikeen valikoimia. Lähdin pois todella pettyneenä - ei todellakaan mitään mielenkiintoista. Iso liike, paljon huonekaluja ja enemmänkin olisi mahtunut sijoittelusta päätellen, huonekalut olivat vanhan kaavan mukaisia ja sohvat toistensa klooneja, sisustustavaravalikoima epämääräistä ja huonosti esille laitettua. Valikoima oli sijoitettuna tasaisena "huonekalumerenä" halliin, reimareina lähinnä asiakaspalvelupisteet.
Liikkeiden sisääntuloalue on tärkeä mielikuvan luoja. Huonosti valaistu ja sisustettu tila, ilman mitään katseen vangitsevaa mielenkiintoista yksityiskohtaa tai kokonaisuutta, ei taatusti luo mitään odotuksia jatkostakaan.

Mietin kotia kohti ajellessani taas kerran ensivaikutelman tärkeyttä, oli sitten kyseessä koti tai julkinen tila. Huonekalujen sijoittelulla ja määrällä, väreillä, kuvioilla, pintamateriaaleilla ja sisustuksellisilla yksityiskohdilla jne. on valtaisa merkitys miten tilan miellämme ja minkälaisen tunteen se meissä herättää. Hyvällä suunnittelulla saadaan erilaiset elementit tilassa kauniisti esille. Jos kaikki on yhtä tasaista massaa, ei sieltä mikään erotu.

Minua harmittaa aina hukatut mahdollisuudet. Nykypäivänä pitäisi ymmärtää tarjota elämyksiä, ideoita ja inspiraatiota. Meidät asiakkaat pitäisi osata "koukuttaa". Ne tylsimmätkin asiat voidaan saada kauniisti esitettyä ja valikoimat selkeästi hahmotettua kun kokonaisuuden suunnitteluun uhrataan edes hieman aikaa.


Tässä kuitenkin torstain iloksi jotain aivan muuta: tyylikkäitä huonekaluja ja sisustuksia West Elmin syysuutuuksista.

Stylish furniture and interiors from the West Elm.





10 kommenttia:

jaana kirjoitti...

Kiitos tästä blogista! Pidän kaikesta näkemästäni.

Anonyymi kirjoitti...

Vaasassa on West Elm?

Tarja Kankaanpää-Salonen kirjoitti...

Liina!

Kunpa olisikin:)

Tarja Kankaanpää-Salonen kirjoitti...

Hei Jaana!

Kiitokset:D

Sarthak kirjoitti...

Tres chic !

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos minultakin! Ihanaa kun postailet niin usein! :)
Taas ahmimassa kuvia... Joitakin kuvia sitä vain jää tuijottelemaan.
Tuntuu ettei uskalla tehdä uuteen kotiin vielä yhtään hankintaa, kun mieli muuttuu sisustuksen suhteen koko ajan.. Mitkä asiat sisustuksessa kannattaisi suunnitella ensin?

Terv. Lotta

Tarja Kankaanpää-Salonen kirjoitti...

Hi Sarthak!

Nice to hear from you!

Tarja Kankaanpää-Salonen kirjoitti...

Hei Lotta!

Sinun kannattaa miettiä minkälaista tunnelmaa ja tyyliä haluat; romanttista, modernia, retroa, maalaistyyliä, runsasta, yksinkertaista jne.
Minkälaisista väreistä pidät ja kuinka värikkään kodin haluat (värikäs-yksivärinen, lämpimät värit, kylmät värit, neutraalit värit jne.). Haluatko värit ja kuviot pinnoille (seinät, huonekalujen verhoilu, verhot jne.) vai yksityiskohtiin (sisustustavarat, tyynyt, varjostimet jne).
Poista mietintälistalta ehdottomat eit ja sitten ehkä eit. Vaihtoehtojen vähentyessä jää jäljelle ne asiat ja ideat joista todella pidät.
Huonekaluhankinnoissa kannattaa miettiä yhtenäisyyttä materiaalien ja värien suhteen ja yleensäkin kannattaa miettiä punaista lankaa läpi koko sisustuksen. Yhtenäisellä väriteemalla luo hyvän yleisilmeen kotiin ja tiloista voi luoda erilaisin väripainotuksin kuitenkin omannäköisiä. Valitse asioita jotka tuntuvat hyviltä ja sinulta itseltäsi.

Kannattaa ensin tutkiskella ihan rauhassa mitä haluaa ja vasta sitten tehdä hankintoja. Kerää ideoita lehdistä, esitteistä jne. ja kerää ne kaikki kansioon, muistitaululle, vihkoon - ihan mihin vain. Sieltä löytyy sitten ne asiat ja elementit mistä pidät ja mitä voit käyttää kotisi sisustamisessa.
Nykyään on niin paljon kaikkea kaunista tarjolla ja on vaikea valita siitä kaikesta ihanasta ne kaikkein ihanimmat asiat:) Pääasia on kuitenkin, sisusti kotinsa sitten miten tahansa, että tekee siitä oman näköisen paikan:)

Toivottavasti sait edes jotain apua tästä:D

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos paljon hyvästä vastauksesta! :) Otan vanhasta kodista mukaani vain ne huonekalut ja tavarat, joista todella pidän.. Täytyy koittaa elellä rauhassa jonkin aikaa värittömässä kodissa ja yrittää aistia millainen tunnelma juuri siihen kotiin sopisi.
On vaikea miettiä tyylilinjaa, kun tykkään toisaalta maalaisromanttisesta hyvin valkoisesta ja tyynestä sisustuksesta, mutta toisaalta tarvitsen värejä arjen piristäjinä.. Pyrin kuitenkin siihen, että seinät, lattiat ja muut suuret linjat pysyvät rauhallisen värisinä ja materiaalit yksinkertaisina, ja sitten pienillä yksityiskohdilla toisin kotiin niitä persoonallisiakin ratkaisuja. Ja eikös se niin ollut, että tekstiileillä saa nopeasti kodin ilmettä vaihdettua. Kiitos vielä noista vinkeistäsi. :)

Lotta

Tarja Kankaanpää-Salonen kirjoitti...

Valkoinen ja maalaisromanttinen sopivat yhteen erinomaisesti. Valkoiset kuluneet huonekalut, valkoiset irtopäälliset tai valkoisella verhoillut huonekalut sopivat tyyliin.
On hyvä idea pitää isot pinnat neutraaleina. Käytä kauniita murrettuja maanläheisiä värejä seinillä antamaan taustaa valkosille kalusteille. Tyynyillä, verhoilla, lampunvarjostimilla ja tyyliin sopivilla sisustustavaroilla tuot väriä ja romanttista tunnelmaa tilaan. Kauniita romanttisia kukka-, raita- ja ruutukankaita ja muita tekstiilejä löytyy esim. Svaneforsilta. Jälleenmyyjiä löytyy Suomestakin googlettamalla svanefors verhot.

Mukavaa sisustussyksyä!

Blogitekstisuositus

Väriä ja persoonallista ilmettä